Get Adobe Flash player
Etusivu | Blogit | Asko Nummela:n blogi

Muutoksen tiellä

Käyttäjän Asko Nummela kuva

Kesä tulee vähitellen vaikka kylmä tuuli puhaltaa ja öisin ollaan vielä hyvin lähellä nollaa. Olemme kuitenkin tulleet muutoksen tiellä siihen pisteeseen että haluamme muuttaa toiseen paikkaan, isompaan asuntoon, isompiin tiloihin. Tuntuu todella siltä että tämä pikku mökki on palvellut aikansa meitä asuntona sekä myös työtiloina.

Meitä kiinnostaa myös muutto toiselle paikkakunnalle. Onhan täällä Vantaalla jo tullut asuttua vuodesta -97 lähtien eli kaksitoista vuotta tulee kohta täyteen täällä pääkaupunkiseudulla.

Tällä hetkellä meitä kiinnostaa muutto Hämeeseen, mutta toki muutkin paikat voivat tulla kyseeseen. Jos sinulla on meille tiloja tiedossa, niin otathan yhteyttä - olemme tosi kiitollisia vinkeistä asunnon suhteen.

Tässä vaiheessa meitä kiinnostaa lähinnä vuokra-asunnot, koska niistä on sitten taas aikanaan helpompi lähteä eikä tuo lainanottokaan oikein kiinnosta. Katsotaan mitä löytyy ja mitä elämä tuo eteen.

Muutto ainakin laajentaa palveluidemme saatavuutta, sillä asuinpaikkakuntamme lisäksi meille jää pääkaupunkiseudulle pieni paikka tarjota palveluksiamme.

Uusin tuulin kohti kesää ...
- Asko

Kommentit

Käyttäjän Asko Nummela kuva

Hämeessä ollaan ...

Hämeessä ollaan vaikka virallisesti vasta kesäkuun alusta alkaen. Ihanaa asua maisemallisesti kauniilla paikalla lampien ja järvien ympäröimänä. Tilaakin on riittävästi eli nyt jopa voimme majoittaa asiakkaitamme vaikka yöksi jos tarvetta ilmenee.

Nettiä ei uudessa kodissamme vielä ole, mutta kesäkuun alkupäivinä sekin asia pitäisi olla kunnossa. Meganen nettiyhteys pitäisi olla 5.6.09 mennessä ja tottakai toivomme että netti tulisi jo hieman aikaisemminkin.

Toivotamme tervetulleeksi kaikki vanhat ja uudet asiakkaat. Tällä hetkellä suosittelemme ottaa yhteyttä puhelimien kautta joko soittaen tai tekstaria lähettäen.

Sähköpostit saamme kyllä luettua eli jos on paljon asiaa se kannattaa tottakai kirjoittaa meilillä, mutta olkaa hyvä ja liittäkää mukaan kännykkänumero mahdollista vastausta varten. Ainakin ajanvarauksissa kannattaa toimia niin, että puhelinnumero seuraa sähköpostia.

Kiireellisissä tapauksissa puhelin on muutenkin paras vaihtoehto.

Nähdään Hämeen Sydämessä Tammelassa 

 T. Asko ja Svetlana

Asko Nummela - Yhdessä kohti tantrista rakkautta -

Käyttäjän Asko Nummela kuva

Hämeen sydämessä ...

 Tammelaan on helppo tulla.

Pääkaupunkiseudulta tulee suora ja hyvä tie Tammelaan. Tampereen väylää hieman Riihimäen ohi ja sitten Forssa tielle, jota ajetaan suoraan ja kun 10 tie tulee vastaan niin siitä yli ja matkaa on vain 12 kilometriä suoraa tietä.

Muualtakin päin Tammelaan on helppo tulla, sillä matkaa ei ole paljoa mistään. Laitan oheen summittaiset matkat eri kaupungeista mitattuna.

Helsinki 126 km - Turku 125 km - Lahti 116 km -
Tampere 79 km - Hämeenlinna 47 km

Nähdään kauniissa Tammelassa Wink

T. A&S

Asko Nummela - Yhdessä kohti tantrista rakkautta -

Käyttäjän Asko Nummela kuva

Syyskuun alusta muutimme Forssaan

 Olemme siis muuttaneet Forssan keskustan tuntumaan ja tällä hetkellä toimimme kolmiossa, jossa myöskin on erillinen hoitohuone hierontoja ja sessioita varten.

Forssa on keskeisellä paikalla ja sinne on vielä helpompi tulla kuin Tammelaan, sillä esim. Helsingistä tulevat pikavuorolinjat melkein tunnin välein.

Etelä-Suomen isoista kaupungeista omalla autolla ajaa Forssaan tunnin kahta puolta eli ei paha matka ollenkaan. Osoite vain navigaattoriin ja eikun menoks.

Hieman sijainnistamme:

  1. Helsinki 109 km

  2. Tampere 93 km 

  3. Turku 86 km 

  4. Salo 70 km 

  5. Hämeenlinna 56 km

Toki Forssasta löytynee monia muitakin mukavia asioita, hyviä ruokapaikkoja sekä nähtävyyksiä. Niistä voi lukea lisää Forssan kaupungin sivuilta http://www.forssa.fi

Tervetuloa tutustumaan Forssaan ja tantrisiin palveluihimme.

 

Asko Nummela - Yhdessä kohti tantrista rakkautta -

Käyttäjän Asko Nummela kuva

Forssassa ok-talossa

 Päivittelen tämänkin ajan tasalle, eli tällä hetkellä asumme ok-talossa 5 min. kävelymatkan päässä Forssan keskustasta. Voi poikkeilla vaikka vain teelle tai kahville eli ei ole pakko käyttää palveluitamme. Soitathan ensin, kiitos.

Asko Nummela - Yhdessä kohti tantrista rakkautta -

Kirjautuminen

Tantra Video

Seuranhaku